HS - Kulttuuri 31.5.2002

Henri Matisse ja Pablo Picasso kilpasilla, katsoja voitti

Annamari Sipilä LONTOO. Tate Modern -taidemuseon Matisse Picasso -näyttelyyn ei noin vain pistäydytä. Liput on paras varata etukäteen, ellei halua jonottaa vähintään kahta tuntia.

Arkiaamupäivät eivät ole mikään poikkeus. Kahden supertaiteilijan töitä esittelevä näyttely on niitä, jotka on pakko nähdä.

Lippuja myydään 500 tunnissa, ja enemmänkin menisi, jos saleissa olisi tilaa.

"Olemme amerikkalaisia, mutta rakastamme eurooppalaista 1900-luvun taidetta", kertovat Philadelphiasta Lontoossa vierailulla olevat Andrew Westgate ja Nella Murray.

Westgate ja Murray yrittivät nähdä Matisse Picasson jo edellisviikolla, mutta pitkät jonot yllättivät. Tiistaina he olivat liikkeellä ajoissa.

"Tunnen oloni Gertrude Steiniksi. Minun on pakko nähdä taulut", sanoo Murray ja viittaa amerikkalaissyntyiseen kirjailijaan ja taiteenystävään, joka piti Pariisissa salonkia maailmansotien välissä ja tunsi niin Matissen kuin Picassonkin.

Ranskalainen Henri Matisse ja espanjalainen Pablo Picasso olivat paitsi aikansa merkittävimpiä taiteilijoita, myös tovereita ja kilpakumppaneita.

Tate Modernin näyttelyssä taitelijoiden maalauksia, piirustuksia ja veistoksia on aseteltu rinta rinnan: Matissen asetelma ja Picasson asetelma, Matissen maisema ja Picasson maisema, Matissen viulu ja Picasson viulu.

Vertailuasetelma tuntuu samanaikaisesti sekä korostavan, että vähentävän eroja. Picasso vaikuttaa aiempaa kovemmalta ja Matisse aiempaa koristeellisemmalta, mutta kun saleja on vaeltanut tarpeeksi monta, asiasta ei olekaan enää varma.

Varmaa on kuitenkin se, että Matisse Picasso -näyttelyssä katsoja on voittaja. Vaikka kumpaisenkin taitelijan työt ovat levinneet ympäri maailman julisteina ja postikortteina, näyttely on vertailuteemansa vuoksi hyvin tuore. Sitä todistavat myös yleisön spontaanit aah- ja ooh-huokaukset.

Lontoossa Picasson ja Matissen töitä yhtä aikaa esittelevä näyttely oli viimeksi esillä sodan jälkeen 1945. Picasson silvotut ihmishahmot herättivät niin yleisön kuin kriitikoidenkin suuttumuksen.

Matisse oli luonnollisesti katkera: Picasso sai kaiken huomion.

Taiteilijoiden keskinäinen suhde antaa ryytiä heidän teostensa vertailuun. Kumpikin ihaili suuresti toista, muttei pidättäytynyt myöskään piikittelemästä, jos tilaisuus tarjoutui.

Erityisen hauska Tate Modernin laajassa näyttelyssä on taulupari, jonka kaksikko lahjoitti toinen toiselleen. Matisse antoi Picassolle muotokuvan Marguerite-tyttärestään, Picasso Matisselle asetelman sitruunasta kannuineen.

Miten taulut valittiin, siitä on parikin tarinaa. Ensimmäisen tarinan mukaan kumpikin halusi antaa kilpailijalle vähämerkityksellisimmän työnsä. Toisen teorian mukaan taulut arvottiin leikkinuolilla sattumanvaraisesti ampuen.


Matisse Picasso 18. elokuuta asti Tate Modern, Lontoo. Ma-to 10.15-18.00 pe-su 10.15-22.00. 1.-8. 18. joka päivä 10.15-22.00. Liput 10 puntaa.

Takaisin arkistoon