HS - Vapaa-aika 9.12.2004
Matisse ja Picasso
Henri Matisse (1869-1954) ja Pablo Picasso (1881-1973) olivat ihmisinä erilaisia, mutta taiteilijatovereina läheisiä. Silti molempien elämänkaareen sisältyy pitkiäkin jaksoja, jolloin välit olivat poikki.
Illan kulttuuridokumenttina nähtävä Matisse ja Picasso tehtiin kaksi vuotta sitten Pariisissa olleen suurnäyttelyn yhteyteen. Se antoi erinomaisen taustan katsojille, jotka saattoivat nähdä valtavan suositun näyttelyn joko Pariisin Grand Palais'ssa tai New Yorkin MoMA:ssa.
Dokumenttia katsoo mielikseen, vaikkei olisikaan nähnyt näyttelyä. Mutta jonkin verran heidän maalauksiaan täytyy tuntea, jotta rakenteellisesti hankalahko kronologinen dokumentti avautuu.
Jo elinaikoinaan molemmat kuuluivat Ranskan tunnustetuimpiin taiteilijoihin. Ei siis ihme, että dokumentti käynnistyy kysymyksillä:
"Mitä tapahtuu, kun kaksi maalaustaiteen jättiläistä kohtaa toisensa? Tuleeko heistä toistensa tukijoita vai kilpailijoita?"
Dokumentti pyrkiikin osoittamaan, että erilaisista temperamenteistaan huolimatta mestarit säilyttivät ystävyytensä, saivat toisiltaan vaikutteita ja tukivat toisiaan varsinkin vanhemmiten.
Matisse ei ymmärtänyt Picasson kubismia mutta esitteli toverinsa siitä huolimatta taiteensa keräilijälle, venäläiselle Mihail Štšukinille, jolla jo 1914 oli 51 Picasson taulua. Vuonna 1918 oli heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä, jonka jälkeen tiet erkanivat.
Taiteellisesti kiinnostavinta on se, miten ideoita vaihdetaan. Picasso irvailee alkuun Matissen arabeskinmuotoisille odaliski-naisille eikä voi sittemmin kommunistina käsittää ystävän suurteosta Vencen kappelia - kunnes alkaa auttaa sen tekemisessä.
Oleellista on sekin, miten eri lailla he vastustivat sotaa, Picasso maalaamalla hirviöitä ja Matisse kukkia.
Dokumenttia kannattaa katsoa jo haastateltavien takia. Ikimuistoisia todistajanlausuntojaan esittävät mm. Picasson toiseksi viimeinen vaimo Françoise Gilot, heidän poikansa Claude Picasso, Picasson ja Marie-Thérèse Walterin tytär Maya Widmaier-Picasso ja Matissen lapsenlapsi Jacqueline Matisse-Monnier.
MARJA-TERTTU KIVIRINTA
