HS - Kulttuuri 31.10.1998

Pablo Picasson Dora Maari -kokoelma levisi pitkin maailmaa

JYRKI PALO MADRID-Pablo Picasson sotienaikaisen naisystävän Dora Maarin ainutlaatuisen jäämistön huutokauppa Pariisissa tällä viikolla levitti työt kokoelmiin pitkin maailmaa ja tuotti noin 150 miljoonaa Suomen markkaa.

Kalleimmat maalaukset veivät tiettävästi yksityiset keräilijät, joiden nimiä ei ole julkistettu. Kovin hinta, noin 35 miljoonaa markkaa, maksettiin taulusta Itkevä nainen .

Espanjan kulttuuriministeriö onnistui täydentämään Madridin Reina Sofia -taidemuseon Guernica-kokonaisuutta ostamalla nipun valokuvia, joissa Picasso vuonna 1937 työskentelee tämän vuosisadan kuuluisimpiin kuuluvan traagisen kuvan kimpussa.

Espanja maksoi 33 valokuvasta puoli miljoonaa Suomen markkaa, ja katsoo tehneensä hyvät kaupat. Huutokaupassa myytiin tuhdeilla summilla myös tulitikkuaskeja, joihin Picasso on piirrellyt, ja paperinpaloja, joihin hän on tupakalla poltellut reikiä.

Madridiin 80-luvun alussa luovutettu Guernica on sijoitettu suureen tilaan, jossa sitä ympäröivät monet Picasson piirrosluonnokset aiheesta. Dora Maarin ottamat valokuvat, joista vain joitakin on aikanaan julkaistu Cahiers d'art -lehdessä, ovat arvokas lisä nimenomaan sijoitettuna taulun kanssa samaan tilaan.

Reina Sofia on joutunut äskettäin myös kamppailemaan oikeudestaan Guernicaan, sillä sitä on haviteltu Baskimaahan, jossa vuosi sitten avattiin Euroopan suurin Guggenheim-museo.

Valokuvista kymmenkunta on Ranskan valtion etuosto-oikeuden alaisia. Espanja sanoo luottavansa Ranskan hyvään tahtoon, jotta saisi kaikki ostoksensa. Ranska asetti osittaisen etuosto-oikeuden töiden maastaviennin ehdoksi.

Ranska tiettävästi käyttää oikeuttaan muun muassa eroottiseen tauluun Dora Maar ja Minotaurus , jonka eräs yksityinen keräilijä huusi.

Maar, oikealta nimeltään Theoodora Markovic, kuoli ilman lähiomaisia. Sukututkijat onnistuivat löytämään pari etäistä sukulaista, mikä esti Ranskan valtiota perimästä jäämistöä.

Maar maalasi myös itse, ja marraskuun lopulla myydään vielä työt hänen ateljeestaan. Hän teki muun muassa surrealistisen kuvan rakastamastaan Pablosta.

 

Takaisin arkistoon