HS Kulttuuri 7.6.2009

Picasso-näyttelyyn odotetaan 225 000 kävijää

Kun Picasso-näyttely 18. syyskuuta avautuu, alkaa Ateneumissa huiske. Museo odottaa näyttelyyn 225000 kävijää.

Kävijäennätys on vuonna 2004 järjestetyllä Albert Edelfeltin näyttelyllä. Sen näki yli 304000 vierasta.

Miten Ateneum varmistaa, että 16 euroa Picasso-lipustaan maksanut vieras näkee muutakin kuin päälakia?

"Meillä on kävijälaskurit, ja salivalvojat tarkkailevat tilannetta koko ajan. Museossa saa olla tietty määrä ihmisiä kerrallaan", sanoo Ateneumin tiedottaja Marja Istala Kumpunen.

Haastetta lisäävät Atskin pienet salit ja kapeat käytävät.

"Talo on logistisesti aika haasteellinen."

Sisääntuloa nopeutetaan ennakkolippujen myynnillä. Pääsylipun etukäteen ostaneet käyttävät Ateneuminkujan puoleista sisäänkäyntiä.

Ennakkolippuja on myyty vasta noin 1800. Ne tulivat myyntiin maaliskuussa Ateneumin verkkokaupassa.

Pelkoa näyttelyn "myymisestä loppuun" ei ole, lippuja voi ostaa myös normaalisti kassalta samaksi päiväksi.

Salien rauhoittamiseksi näyttelyssä ei järjestetä perinteisiä opastuksia, vaan oppaat pitävät Ateneum-salissa näyttelyyn johdattelevia luentoja. Ne ovat tavallisten opastusten tapaan maksullisia.

"Pyrimme myös kertomaan yleisölle, että älkää jättäkö näyttelykäyntiä viimeiseen viikonloppuun."

Atskiin kolmanteen kerrokseen avataan Picasso-näyttelyn ajaksi uusi kahvila.

KAISA HEINÄNEN

 


Takaisin arkistoon