HS - Kulttuuri - 13.9.2009 13.9.2009

PICASSO

TIMO VALJAKKA

Myyttien muuri espanjalaissyntyisen Pablo Picasson (1881-1973) ympärillä on niin korkea, että sen yli on vaikea nähdä. Hän rakensi sitä itsekin esiintymällä modernin taiteen kuninkaana, ympäröimällä itsensä vaihtuvilla vaimoilla ja rakastajattarilla ja taidettaan ylistäneillä runoilijoilla, taidekauppiailla ja keräilijöillä.

Picasso oli kuollessaan kuuluisampi ja rikkaampi kuin yksikään häntä edeltänyt taiteilija. Hänen nimensä tuntevat nekin, jotka eivät koskaan ole nähneet hänen teoksiaan.

Rahan yläpuolelle hän nousi 1940-luvulla maksamalla yhden Etelä-Ranskan taloistaan pienellä asetelmamaalauksella.

Tämä Picasso on aina kiinnostanut ihmisiä.

Kun New Yorkin Modernin taiteen museo järjesti kaikkien aikojen laajimman hänen taiteensa näyttelyn 1980, kävijöitä oli miljoona.

Epäilen, että moni heistä astui museoon kuin temppeliin ja odotti pyhäinjäännöksiä ja ihmetekoja.

Sellaisia he myös näkivät, ellei liki tuhannen teoksen kavalkadi tyrmännyt jo alkumetreillä.

Esillä olivat Picasson pääteokset kuten Avignonin naiset (1907) ja Guernica (1937).

Esillä olivat ensimmäistä kertaa myös teokset, jotka hän eläessään oli pitänyt itsellään. Kyse oli samoista teoksista, joista myöhemmin syntyi Pariisin Picasso-museo ja jotka pian täyttävät Ateneumin saleja.

"Maalaan samalla tavalla kuin jotkut kirjoittavat omaelämäkertaansa. Maalaukset, valmiit tai keskeneräiset, ovat päiväkirjani sivuja ja sellaisina päteviä. Tulevaisuus valitsee mieleisensä sivut. Minun tehtävänäni ei ole tehdä valintaa", Picasso sanoo pitkäaikaisen kumppaninsa Françoise Gilot'n kirjassa Elämä Picasson rinnalla (suom. 1965).

Picassolle taiteen tekeminen oli prosessi, jossa jokaiseen teokseen sisältyi seuraavien alku. Hän maalasi ja piirsi jatkuvasti, teki veistoksia ja grafiikkaa.

Maaniset työpäivät venyivät usein myöhään yöhön. Oli Picassollakin hyviä ja huonoja päiviä, mutta hyviä mahtui hänen elämäänsä harvinaisen paljon. Hän teki ensimmäiset teoksensa 1890-luvulla ja viimeiset marraskuussa 1972. Kaikkiaan niitä arvioidaan olevan noin 50000.

Picasso oli 1900-luvun merkittävin taiteilija. Hän oli Rafaelin veroinen piirtäjä ja hämmentävän kekseliäs maalari. Vaikka hänen teoksensa ylittävät tyylien ja määritelmien rajat, ne näyttävät aina hänen tekemiltään.

Käsialaansa hän ei piilotellut.

Vaikka Picasso nähdään usein modernin taiteen henkilöitymänä, hän oli pohjimmiltaan aivan muuta kuin modernisti.

Kirjailija John Berger esittää kirjassaan Picasson nousu ja tuho (suom. 1985) kiinnostavan väitteen: toisin kuin muut 1900-luvun modernistit Picasso ei koskaan kehittynyt taiteilijana. Hän oli villi-ihminen korkeakulttuurin keskellä.

Picasson taide jakautuu selvästi erottuviin kausiin, jotka kubismin uljaita vuosia 1909-1919 lukuun ottamatta eivät juurikaan nouse toistensa yläpuolelle. Hänen mestariteoksensa jakautuvat tasaisesti eri vuosikymmenille.

Picasson teokset osoittavat, ettei hän vanhetessaan hioutunut eikä henkistynyt kuten esimerkiksi Rembrandt.

Hänen 1960-lukunsa itseironinen uusekspressionismi ei ole syvällisempää kuin hänen sinisen kautensa surumielisyys. Rohkeampaa se kyllä on.

Yksi selitys löytyy lapsuudesta: Picasso oli ihmelapsi, jonka taiteilijaisä luopui maalaamisesta huomattuaan pienen poikansa lahjakkuuden.

Ehkä Picasso ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Hän pysyi ja myös pysytteli lapsena koko ikänsä. Muuten hän olisi vaarantanut luovuutensa lähteen, johon hän viittaa sanoissaan "päiväkirjan sivuista" ja usein lainatussa lauseessaan: "En etsi. Löydän".

Picasso vähät välitti modernistien ajatuksista taiteen henkisyydestä ja uudesta maailmasta, joita nämä pyrkivät ilmentämään abstrakteissa maalauksissaan. Hän halusi erottua heistä olemalla aistillinen ja maanläheinen - ja maalaamalla juuri niin kuin tahtoi.

Picasso ei tehnyt eroa taiteen ja seksuaalisuuden välillä. Rakkautta hän kuvasi harvoin, mutta maskuliinista himoa sitäkin suoremmin.

Mutta hän oli myös humanisti, joka Guernican ohella maalasi muitakin teoksia sodan kauhuista ja inhimillisestä kärsimyksestä.

Kun katson Picasson teoksia, minusta tuntuu usein siltä, että ylivertainen taituruus oli hänen henkilökohtainen demoninsa. Samalla kun taiteilijan 1920-luvun uusklassismi todistaa perinteisten ilmaisukeinojen hallinnasta, sitä seuranneet kaudet kertovat hänen kapinoineen ankarasti taituruuttaan vastaan. Joskus hän näyttää tietoisesti hakeutuneen heikoille jäille kuin rikkoakseen rutiinejaan.

"Juuri maalauksen liike kiinnostaa minua, tuo dramaattinen liike ponnistuksesta toiseen", Picasso sanoo Gilotin kirjassa.

Yksittäisiä teoksia tärkeämpi oli työprosessi, maalaaminen itsessään. Hän kiiruhti eteenpäin sen sijaan, että olisi pysähtynyt viimeistelemään teoksiaan, sillä juuri liike esti hänen lähdettään kuivumasta.

Ihmisenä Picasso oli jyrkästi kaksijakoinen, samoin taiteilijana. Hän oli tuhoaja ja rakentaja, jolle epäjärjestys oli vain harmonian jännittävämpi puoli.

Kubismin aika oli tehnyt hänestä kuvallisten moniselitteisyyksien akrobaatin.

Kuviot ja taustat, muodot ja merkitykset, kääntyvät ja vääntyvät teoksissa täysin hänen oikullisen mielensä mukaan.

Taide päiväkirjamaisena projektina tarkoittaa myös taiteen ja elämän sekoittumista.

Picasson on sanottu luoneen myyttisen minänsä ja seurapiirinsä suojellakseen itseään ja taidettaan. Vaikka hän oli kiinnostunut ihmisistä, hän ei ollut seuramies. Kun hän työskenteli, hän piti ateljeensa oven lukossa. Ja hän työskenteli melkein aina.

Henri Matisse oli ainoa taiteilija, jota Picasso piti vertaisenaan ja jonka kuolema 1954 järkytti häntä syvästi. 73-vuotias mestari koki jääneensä yksin, vaille haastajaa.

"On paljon asioita, joista en enää voi puhua kenenkään kanssa", hän sanoi.

Uudeksi haastajaksi nousivat maalaustaiteen mestariteokset. Pian Matissen kuoleman jälkeen Picasso teki 17 muunnelmaa Eugène Delacroix'n Algerialaisnaisista ja jatkoi toinen toistaan villimpiin tulkintoihin ihailemiensa Diego Velázquezin ja Édouard Manet'n teoksista.

Berger näkee suunnanmuutoksen oireena Picasson luomisvoimien ehtymisestä, mutta osuu mielestäni pahasti harhaan. Hän ei huomaa kuva-aiheen merkitystä maalauksen "tekosyynä".

"On oltava maalari, ei maalaustaiteen tuntija", Picasso sanoi.

Läpikotaisin tutut kuva-aiheet vapauttivat Picasson demonistaan ja antoivat hänen keskittyä siihen mikä hänelle aina oli ollut tärkeintä.

Picasso 18.9.2009-6.1. 2010 Ateneumin taidemuseossa (Kaivokatu 2-4).

Maalaukset, valmiit tai keskeneräiset, ovat päiväkirjani sivuja ja sellaisina päteviä. Tulevaisuus valitsee mieleisensä sivut." Picasso vähät välitti modernistien ajatuksista taiteen henkisyydestä ja uudesta maailmasta."