HS - Meno & Paluu 24.1.2004
Picasso palasi Málagaan
TIMO RAUTAVA
Málagan tärkeimmät nähtävyydet ovat olleet pitkään historiallinen keskusta ja sitä hallitseva katedraali. Ne ovat houkutelleet läheisen Aurinkorannikon miljoonista turisteista vain päiväseltään pistäytyviä.
Kulttuurielämä Helsingin kokoisessa kaupungissa on ollut uinuvaa.
Provinssikaupungin ilmapiiri on kuitenkin väistymässä. San Agustín -kadulle Buenavista-palatsiin avattu Picasso-museo muodostaa kaupungin uuden maamerkin, jonka uskotaan tuovan Málagaan kulttuurimatkailijoita ympäri maailmaa - samaan tapaan kuin Guggenheim-museo Bilbaossa.
Se kytkee Málagan kansainvälisen taiteen kenttään, sanoo Andalusian kulttuuriasioista vastaava Carmen Calvo.
Vaikuttajat Andalusiassa korostavat mielellään Picasson lapsuuden vuosien merkitystä. He muistuttavat, että Málagassa vietetyt kymmenen ensimmäistä elinvuotta näkyvät kaikessa taiteilijan tuotannossa.
Lapsuuden muistoista juontavat taiteilijan töissä toistuvat aiheet kuten kyyhkynen ja härkä. Ne on kiistatta jäljitetty syntymätalon viereen Merced-aukiolle ja Málagan härkätaisteluareenalle.
Kokoelman ytimen muodostavat Christine Picasso-Ruizin lahjoittamat 133 työtä ja tämän pojan Bernardin 22 työn lahjoitus. Lisäksi museo on saanut 49 työtä lainaan, ja sopimuksen voi uusia kymmenen vuoden välein. Christine on Picasson pojan Paolon leski ja Bernard heidän poikansa, Picasson pojanpoika.
Peruskokoelmien 204 työtä edustavat kaikkia aikakausia ja tekniikoita: öljyvärimaalauksia, grafiikkaa, veistoksia, keramiikkaa ja piirroksia. Niiden lisäksi museossa tullaan näkemään varsinkin muista Espanjan taidemuseoista lainaan saatavia töitä.
Malagan museossa nähtävien töiden kiinnostavuutta nostaa niiden tunnelataus; Picasso antoi ne perheelleen tai säästi ne kuolemansa jälkeen perittäviksi. Calvon mukaan Málagan museon tekee ainutlaatuiseksi myös se, että se on ainoa Picasson töitä esittelevä museo, jota taiteilija itse toivoi. Museon odotetaan houkuttelevan noin 600000 kävijää vuodessa.
Taiteilijan pojanpoika Bernard muistutti museon avajaisissa lokakuun lopulla isänsä unelmista palata Málagaan. Picasso liitti toiveisiinsa jopa lupauksen lähettää sinne "kaksi autolastillista töitä".
Picasso ei päässyt toteuttamaan haavettaan, sillä hän eli maanpaossa Ranskassa kuolemaansa vuoteen 1973 asti. Haave paluusta toteutui vasta sukulaisten toimesta, kun viime elokuussa ensimmäiset autolastilliset Picasson töitä saapuivat poliisivartiossa Madridista Málagaan.
Nyt ympäri kaupunkia näkyy julisteita Picasso elää.
Picasso syntyi 1881 Málagassa ja asui siellä kymmenvuotiaaksi asti. Hänen syntymätalonsa Merced-aukiolla on vain parin korttelin päässä Buenavista-palatsista, johon museo on rakennettu.
Palatsi edustaa 1500-luvun andalusialaista arkkitehtuuria, joka on sekoitus renessanssia ja maurivaikutteita. Lahjoituksen ehtona oli museon perustaminen juuri tähän kansalliseksi muistomerkiksi julistettuun taloon, jossa toimi aikaisemmin kaupungin taidemuseo.
Yleisöpalvelutilat, kuten myymälä, luentosali, kahvio, eteisaulat ja vessat, sijaitsevat rakennuksen uusissa osissa. Tilaa on yhteensä 8300 neliömetriä. Kokoelman rahalliseksi arvoksi on arvioitu noin 176 miljoonaa euroa.
Myös kaupungin matkailuviranomaiset ovat tarttuneet innokkaasti museon tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Málagassa on rakenteilla muun muassa Picasso-reitti, jossa matkailijat voivat tutustua maailmankuulun taiteilijan varhaislapsuuden ympäristöön; keramiikkalaatat johdattavat matkailijoita Plaza de la Mercedille, Santiagon kirkkoon, Plaza del Teatrolle, härkätaisteluareenalle ja useille kaduille. Reitti muistuttaa Picasson tarkoin dokumentoiduista lapsuuden vaiheista Málagassa.
Picasson syntymätalossa on toiminut jo useita vuosia Picasso-säätiö ja pieni galleria. Säätiö tarjoaa tutkijoille mittavan kirjaston ja artikkelikokoelman.
Talo on kuitenkin uusittu sisältä, eikä se ole enää alkuperäisessä asussa.
Tärkein Picasso-museoista sijaitsee edelleen Pariisissa. Se syntyi, kun Ranskan valtio keräsi perintöveroina suuren määrän Picasson teoksia.
Muut merkittävät Picasso-museot sijaitsevat Ranskan Antibesissä ja Barcelonassa, mutta tuotteliaan taiteilijan töitä on runsaasti nähtävissä useissa merkittävissä museoissa ympäri maailmaa.
Picasso-museo, Buenavistan palatsi, San Agustín 8. Avoinna ti-to 10-20, pe-la 10-21, su ja juhlapyhinä 10-20. Suljettu maanantaisin. Liput perusnäyttelyyn 6 e, vaihtuvat näyttelyt 4,50 e, yhteislippu 8 e. Eläkeläiset, nuoret (10-16 v), opiskelijat ja ryhmät (yli 20 henkeä) puoleen hintaan. Alle 10-vuotiaat ilmaiseksi aikuisen seurassa.
Lisää: www.museopicassomalaga.org
