HS - Kulttuuri 25.4.2004

Picasso piirsi Angela Rosengartista viisi muotokuvaa

MARJATTA MÖTTÖLÄ

LUZERN. Aivan keskellä Luzernia, Pilatusstrasse 10:ssä, sijaitsee vanhan sveitsiläisen turistikaupungin uusin houkutin, Sammlung Rosengart.

Komea museo on entisessä pankkitalossa, joka suojaa nyt neljättäsataa eurooppalaisen modernin taiteen mestariteosta. Pankkiholvin seinillä kellarissa riippuu parisataa Paul Kleen työtä, sisääntulokerroksen asiakaspalvelutilat on omistettu Pablo Picasson maalauksille, ja pankin johtoportaan huoneet on jaettu Georges Braquen, Marc Chagallin, Henri Matissen, Fernand Légerin, Amedeo Modiglianin, Paul Cézannen, Claude Monetin, Georges Rouaultin ja 13 muun saman aikakauden taiteilijan teosten kesken.

Melkein joka päivä puikahtaa museon sivuovesta sisälle hoikka, hienostuneen näköinen harmaatukkainen nainen, joka pysähtyy katsomaan tauluja ja vaihtamaan muutaman sanan henkilökunnan, joskus jonkun tutun museovieraankin kanssa.

Hän on Angela Rosengart, 71, luzernilainen taidekauppias ja taiteen kerääjä, joka hankki museotalon ja lahjoitti arvokkaan taidekokoelman synnyinkaupungilleen Luzernille toukokuussa 2002. Siihen asti taulut olivat Angela Rosengartin oman yksityiskodin seinillä.

"Ne ovat minun lapsiani", Angela Rosengart sanoo tauluista. Siksi hän käy niitä jatkuvasti tapaamassa. Uusia lapsia ei hänen kotiinsa ole ilmestynyt pesästä lähteneiden tilalle, mutta rakkaimmista teoksista Angela Rosengart on teettänyt kopiot kotiinsa - niin kuin muilla ihmisillä on lastensa valokuvia.

Angela Rosengart on yksi tunnetuimpia eurooppalaisia taidekauppiaita ja -keräilijöitä kuten oli aikoinaan hänen isänsä Siegfried Rosengart (1894-1985).

Müncheniläissyntyinen Siegfried Rosengart aloitti taidekaupat enonsa Heinrich Thannheuserin Münchenin liikkeessä, jonka sivuliikkeen hän avasi Sveitsiin, Luzerniin 1920. Ikioman gallerian Rosengart perusti Luzerniin vuonna 1937, ja Angela-tytär tuli sinne 1948 ensin isänsä avuksi ja 1957 lähtien tasavertaiseksi liikekumppaniksi.

"Olen aina elänyt suuren maalaustaiteen keskellä, kotona ja galleriassa. Vanhempieni kokoelman ensimmäinen taulu oli Cezannen asetelma, jonka isäni sai serkultaan kiitokseksi Thannheuserille tekemästään työstä. Myös kokoelman toinen teos oli Cezannen, jota isä ei myynyt, vaikka rahasta oli tiukkaa, koska äitini piti siitä niin kovasti."

"Minun ensimmäinen suuri taiderakkauteni oli Paul Klee. Olin tuskin 14-vuotias, kun näin Kleen näyttelyn, jonka isäni järjesti, ja tajusin, että tämä on minun maalarini, minun maailmani. Siitä ehkä johtuu, että kokoelmassamme on paljon enemmän Kleen töitä kuin jos isäni olisi yksin hankkinut teoksia."

"Kleen X=Chen oli ensimmäinen ihastukseni, ensimmäinen hankintani. Ostin sen näyttelystämme 1948."

Rosengartit ostivat taideteokset aina myydäkseen. Heidän galleriansa kautta on kulkenut tuhansia taideteoksia koteihin, kokoelmiin ja taidemuseoihin ympäri maailmaa. Omaan kokoelmaan taulut päätyivät yleensä vasta, kun sopivaa ostajaa ei löytynyt säällisessä ajassa.

"Isäni opetti minulle, että taidetta hankkiessa pitää pitää mielessä sekä taidekauppiaan että taiteen keräilijän näkökulma. Me hankimme myyntiin vain sellaisia teoksia, joista itse pidimme. Siksi niistä olikin monasti vaikea luopua."

"Isäni opetti myös, ettei asiakkaita pidä suostutella, vaan on annettava kuvan puhua puolestaan.

Mutta joskus otimme suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena sen, ettei 'lastamme' hyväksytty, ja päätimme pitää teoksen itse. Ja vaikka taulun arvo sitten myöhemmin ymmärrettiinkin, ja se haluttiin ostaa, emme enää myyneet."

"Esimerkiksi tuo maalaus tuolla", Angela Rosengart näyttää Picasson suurikokoista öljymaalausta, "oli mukana vuoden 1969 Picasso-näyttelyssämme, ja New Yorkin Modernin taiteen museon silloinen johtaja halusi ostaa sen MoMAan. Hänellä ei ollut rahaa, vaan amerikkalaiseen tapaan hänen oli hankittava sponsori, ja hän ryhtyi taivuttelemaan Nelson Rockefelleriä. Taulu lähetettiinkin Rockefellerille nähtäväksi, kuten siihen aikaan vielä tehtiin. Se tuli takaisin paluupostissa. Meidän onneksemme", Angela Rosengart nauraa.

"Monia taiteenkerääjiä Picasson myöhäisvuosien työt eivät kiinnostaneet, koska ne olivat niin erilaisia kuin hänen aikaisemmat maalauksensa."

Picasso ja Rosengartit olivat ystäviä. Siegfried Rosengart oli tutustunut nuoreen Picassoon jo ennen ensimmäistä maailmansotaa Pariisissa, ja myöhemmin Angela Rosengart oli yhtä tervetullut vieras Picasson ateljeekodeissa kuin isänsäkin. "Picasso ilmoitti aina itse, kun halusi myydä, mutta me valitsimme ne taulut, jotka otimme. Harkitsimme aina tarkoin, sillä taso vaihteli."

"Yleensä Picasso ei antanut katsoa työskentelyään. Olin tietysti paikalla , kun hän teki muotokuviani, mutta silloin olin häntä vastapäätä, enkä voinut nähdä miten hän työskenteli."

"Vain yhden ainoan kerran saimme katsoa, kun hän maalasi. Silloin oli 1968 ja Ranskassa yleislakko. Satuimme olemaan Rivieralla, kun Picasso soitti ja pyysi kylään. Vaikka hän aina valitti, ettei hänen annettu työskennellä rauhassa, hän oli nähtävästi ollut yksinäinen ja iloitsi vierailustamme niin kovasti, että pyysi meitä istumaan ateljeepöydän ääreen ja jatkoi itse työskentelyään. Picasso pyöritti pensseliään voimakkain vedoin, ja me ihmettelimme, mitä oikein on tulossa. Lopulta se selvisi: kankaalle syntyivät naisen rinta ja takapuoli."

Rosengartit järjestivät Picasson elinaikana kahdeksan taiteilijan erikoisnäyttelyä. 1978 he lahjoittivat 800-vuotiaalle Luzernille pienen Picasso-museon, jossa oli esillä osa nyt Pilatusstrasselle siirretyistä maalauksista.

Sammlung Rosengartin avaamisen jälkeen Picasso-museosta tehtiin ainutlaatuinen Picasso-valokuvien koti. Kuvat on ottanut vuonna 1956 amerikkalainen David Douglas Dun can, joka sai seurata Picasson elämää taiteilijan La Californie -huvilassa Cannesissa.

Picasso-museossa on esillä myös viisi Picasson Angela Rosengartista tekemää ja tälle omistamaa muotokuvaa.

Rosengartit kävivät Picasson lisäksi säännöllisesti tapaamassa myös Chagallia, Matissea, Braqueta ja Marino Marinia. Yhdeltä vierailultaan Marc Chagallin luota Rosengartit toivat mukanaan taiteilijan väripaletin. Chagall oli antanut sen kiitokseksi Siegfried Rosengartille, kun tämä oli neuvonut, ettei Chagall lisäisi enää pensselinvetoakaan telineellä vielä märkänä olevaan maalaukseen.

Vierailut taiteilijoiden ja toisten taidekauppiaiden ja taiteenkerääjien luona sekä museoissa ja huutokaupoissa olivat isä-Rosengartin tapa opettaa tyttärelleen galleristin ammatti.

"Vietimme yhdessä tuntitolkulla museoissa. Hän halusi, että näen kaikkea mahdollista: modernia, antiikkia, barokkia, renessanssia. Hän vei minut katsomaan sitä, mikä on parasta, mutta myös huonompia töitä. Hän sanoi aina, että vain vertailemalla oppii."

"Tähän ammattiin ei ole muunlaista koulutusta kuin vertailla teoksia keskenään ja kaikkeen näkemäänsä."