HS - Kulttuuri 29.6.2005
Picasson rakastajatar myi taiteilijan hellät piirrokset
MINNA NALBANTOGLU
PARIISI. Pablo Picasson viimeisiin rakastajattariin kuulunut runoilija Geneviève Laporte on myynyt taiteilijan hänestä tekemät kaksikymmentä piirrosta, joita huutokauppakamari Artcurial kuvasi "rakkauskirjeiksi".
Pariisissa myöhään maanantai-iltana järjestetyssä huutokaupassa piirroksista maksettiin 1,54 miljoonaa euroa.
Picasso piirsi kuvat vuonna 1951, jolloin hän ja Laporte viettivät yhteisen kesän Etelä-Ranskan Saint-Tropezissa. Picasso oli tuolloin 70-vuotias ja Françoise Gilot'n puoliso. Laporte puolestaan oli 24-vuotias aloitteleva runoilija.
Piirroksissa Laporte esiintyy muun muassa raidallisessa merimiespaidassa, lepää sängyllä tai on pukeutunut morsiameksi. Niistä moniin Picasso on kirjoittanut "Genevièvelle".
Nyt 79-vuotias Laporte kertoi kaupanneensa kuvat, koska hän halusi muuttaa käsitystä Picassosta naisia alistavana machona. Hänen mukaansa taiteilija oli heidän suhteessaan hellä ja rakastava, ja hellyys näkyy myös taiteilijan piirroksissa rakastajattarestaan.
"Minulla on yksi tavoite: palauttaa Picasson maine", Laporte sanoi Reutersille ennen kokoelmansa myyntiä.
Teoksista kalleimmalla myytiin piirros nimeltä Odaliski, joka esittää Laportea makaamassa alastomana sängyllä. Sen osti Pariisin Picasso-museo 473000 eurolla.
Toiseksi kalleimmaksi nousi Uni-niminen piirros, jossa malli nukkuu. Tuntematon keräilijä maksoi siitä 417000 euroa.
Kaikkiaan piirrosten myyntihinta jäi alhaisemmaksi kuin huutokauppakamari olisi toivonut. Se oli arvioinut hintojen nousevan yhteensä jopa kahteen miljoonaan euroon.
Picasso ja Laporte tapasivat Pariisissa jo 1944, jolloin 17-vuotias Laporte tuli haastattelemaan taiteilijaa lukionsa lehteen.
"Herra Picasso, nuoret eivät ymmärrä maalauksianne", Laporte sanoi ensi töikseen taiteilijalle Artcurial-huutokauppakamarin mukaan.
Picasso suuttui: "Mitä tuollainen on? Mistä lähtien maalausten kieltä täytyy selittää? Ymmärrättekö te ranskanperunoiden kieltä?"
Huolimatta alun törmäyksestä lukiotytön ja Picasson välille kehittyi lämmin ystävyys, joka muuttui rakkaussuhteeksi seitsemän vuotta myöhemmin.
Gilot'n jätettyä Picasson 1953 taiteilija pyysi Laportea muuttamaan luokseen. Heidän suhteensa päättyi, kun Laporte kieltäytyi ehdotuksesta.
