HS - Kulttuuri 26.6.2006

Villi Pablo Picasso kohtaa viimein mestarinsa

JOHANNA KIPPO

MADRID. Kuvataiteen väsymätön vallankumoustaistelija kohtaa innoittajansa, tutkimuskohteensa ja mestarinsa tänä kesänä Madridissa.

Reina Sofian nykytaiteen museon ja Pradon kansallismuseon yhteisnäyttely tutkii, miten Pablo Picasso (1881-1973) kävi omalla tavallaan läpi taidehistoriaa, perinteitä ja suuntauksia myllertäen, mitään säästelemättä.

Museot ovat ensimmäistä kertaa lyöneet varantonsa yhteen ja saaneet lisäksi teoslainoja muualta Espanjasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Picasson oma ylpeä mutta nöyrä toivomus oli, että jonain päivänä museokävijät itse näkisivät, mistä hänen taiteensa tuli, mitä perinteitä se säilytti, mitä se väänsi uuteen muotoon.

Kokoonpanoa ylistetään Espanjassa historialliseksi ja ennennäkemättömäksi. Ainutkertainen se on sikäli, että Pradosta Reina Sofiaan Guernican rinnalle kuljetettuja teoksia tuskin enää päästetään matkustamaan niiden kunnon suojelemiseksi.

Näyttelystä odotetaan yleisömenestystä.

Yhteisnäyttelyssä nähdään satakunta Picasson teosta, jotka on ripustettu vierekkäin Espanjan taiteen kultakauden klassikoiden kuten El Grecon, Diego Velázquezin ja Francisco de Zurbaránin kanssa.

Matkan aikana peilataan myös Picasson suhdetta muun muassa Tizianoon, Rubensiin, Poussiniin, Riberaan, Goyaan ja Manetiin.

Picasso halusi itse olla osa traditiota ja kulttuurin ja taiteen muistia.

Hänen onnensa oli syntyä aikana, jolloin taiteilijat olivat työskentelyssään vapaampia kuin koskaan, ja jolloin uudet julkiset museot, näyttelyt ja lisääntyvä matkustaminen paisuttivat visuaalista tietotulvaa, muuttaen samalla myös katsomisen tapaa.

Pradon anti oli nuorelle Picassolle rakas. Hän tutki edeltäjiään, sulatti ja suodatti vaikutelmia kuten kuka tahansa taiteilija ja työsti näkemistään teoksista uusia versioita. Picasson erikoisuus oli silti vimmattu kokeilunhalu, kyky vaellella läpi vuosisatojen ja tarttua lennossa mihin vain.

Näyttelyn kuraattori Francisco Calvo Serraller muistuttaakin vaikeuksista eritellä perinteen vaikutusta, kun edessä on taiteilija, jota on kuvattu ristiriitaisesti "taiteilijaksi ilman tyyliä", monityyliseksi, ja toisaalta jopa modernin hengen itsetuhon ilmentäjäksi.

Pradon osuus on rakennettu retrospektiivisesti ja kattaa Picasson kaikki tärkeimmät vaiheet: sinisen ja vaaleanpunaisen kauden, kubismin, klassisen kauden, surrealismin kokeilut, sota-ajan ja viimeiset vuodet.

Valikoima osoittaa kubismin luojan kuvakielen kehittymisen ja vaihtelun.

1800-1900-lukujen vaihteen eurooppalaisissa avantgardesuuntauksissa oli jo innostuttu Espanjan taiteen historiasta, Velázquezista ja Goyasta. Picasso "löysi" ensimmäisten joukossa El Grecon. Hänen sininen kausi värittömyydessään, sen melankolinen ja mystinen tunnelma, sekä venytetyt ja kulmikkaat hahmot rinnastetaan El Grecoon.

Zurbaránista mallia ottaneissa kulhoasetelmissaan Picasso taas tutki tilaa, valoa ja syvyyttä. Kokeilut johtivat myöhemmin kubismin muotoutumiseen.

Itsetietoinen Picasso ei silti pyrkinyt kilpailemaan vanhojen mestareiden kanssa. Hän ei kaivannut heidän toistoaan vaan käytti heitä raaka-aineenaan.

Pradon yksi huipentuma on Velázquezin Hovinaisten ja Picasson siitä kesällä 1957 kiivaasti työstämien versioiden kohtaaminen. Picasson lopputulos näyttäytyy leikittelynä ja parodiana alkuperäistä teosta vastapäätä.

Kierros päättyy muskettisoturisarjaan, jossa 86-vuotiaan Picasson vääristetyt muotokuvat palaavat vielä kerran Espanjan kultakauden aateliskuvauksiin.

Espanjassa puhutaan hyvityksestä Picassolle, joka ensin halusi ja sitten joutui viettämään suurimman osan elämästään synnyinmaansa ulkopuolella. Yksi näyttelyn tarkoituksista on sitoa hänet osaksi espanjalaisperinnettä ja vahvistaa näkemystä hänestä espanjalaisena taiteilijana, vaikka Louvren tarjonta jätti häneen luultavasti vähintään yhtä syvän jäljen kuin Prado.

Espanjalaisia harmittaa, että hänen málagalaiset juurensa sivuutetaan usein toteamalla, että hän syntyi Espanjassa mutta asui, työskenteli ja vaikutti Ranskassa.

Picasso tunsi itsensä viimeiseen asti espanjalaiseksi eikä koskaan luopunut Espanjan passista. Hän ei suostunut palaamaan halveksimaansa diktatuurin Espanjaan niin kauan kuin Francisco Franco eli. Picasso kuoli kaksi vuotta ennen Francoa.

Jos Pradon osuus on taiteen riemua ja ilotulitusta, Reina Sofíassa pyrkimys on näyttää Picasson reaktio aikansa dramaattisiin tapahtumiin. Astutaan rankemmalle alueelle, kuraattorit painottavat.

Valikoima on koottu museon selkärangan Guernican ympärille. Osio käsittelee sodan järjettömyyttä, siviiliväestön tuhoamista ja modernien taiteilijoiden siirtymistä heikkojen puolelle, Goya ensimmäisten joukossa.

"Näyttely on erinomainen osoitus taiteen hyödyllisyydestä", totesi kuraattori Calvo Serraller tiedotustilaisuudessa. Guernica on saanut Pradosta parikseen Goyan Kolmas toukokuuta 1808, Moncloan teloitukset (1814). 1800-luvun teloitukset vertautuvat baskikaupungin pommituksiin ja nykypäivän konflikteihin asti.

"Goyan suuri merkitys on, että hän julisti uhrien olevan sodan moraalisia voittajia. Picasso vangitsee viestin erinomaisesti Guernicassa", sanoi Calvo Serraller.

"Kohtaamme erittäin modernin Goyan ja erittäin klassisen Picasson", arvioi toinen kuraattori Carmen Giménez.

Picassolta mukana on myös hänen sodanvastaisuutta todistavat teoksensa Joukkomurha Koreassa (1951) ja keskitysleirejä kuvaava Ruumishuone (1945). Seuraa täydentää Manet'n Keisari Maksimilianin teloitus (1869).

 
Picasso. Tradición y Vanguardia Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofíassa ja Museo Nacional del Pradossa 3. syyskuuta saakka. Liput 9 euroa, 16 euroa molemmat museot. Lisätietoja www.museoprado.es ja www.museoreinasofia.es.